HANKINTA- JA LOGISTIIKKA-ASSISTENTTI
Haluatko kehittyä hankinnan ja logistiikan ammattilaiseksi suomalaisessa energia-alan kasvavassa organisaatiossa?
Haluatko kehittyä hankinnan ja logistiikan ammattilaiseksi suomalaisessa energia-alan kasvavassa organisaatiossa?
Chiller on kotimainen, Suomen johtava lämpöpumppu- ja jäähdytyslaitevalmistaja. Olemme osa suomalaista Koja Groupia. Suunnittelemme ja valmistamme innovatiivisia kokonaisratkaisuja jäähdytys-, lämmitys ja energiatarpeisiin kohteisiin, joissa sisäilman laadulle asetetaan korkeat vaatimukset, kuten toimistoihin, sairaaloihin, hotelleihin, kauppakeskuksiin ja erilaisiin teollisuusprosesseihin.
Haemme HANKINTA- JA LOGISTIIKKA-ASSISTENTTIA kasvavaan ja kehittyvään yhtiöömme vakituiseen työsuhteeseen
Hankinta- ja logistiikka-assistenttina työnkuvaasi kuuluvat laajasti ja monipuolisesti hankinnan ja logistiikan tehtäväkentän työt. Tuet työssäsi tehokasta hankintaa ja tuotantoprosessia esimerkiksi kotiinkutsujen aikataulujen suunnittelulla ja organisoit myös myynti- ja hankintalogistiikkaa niin kotimaan kuin vienninkin osalta asiakastyytyväisyyden kehittämiseksi. Koostat sekä hankinta- että logistiikkaraportteja ja kommunikoit niistä eri sidosryhmille. Lisäksi pääset kehittämään yrityksemme käytössä olevia hankinta- ja logistiikkajärjestelmiä. Tulet osaksi toimitusketjun tiimiämme ja työpisteesi sijaitsee Tuusulan toimipisteellämme.
Tehtävässä menestyäksesi sinulta tulisi löytyä tehtävään soveltuva koulutus, hankitatoimen, logistiikan, tuotantotalouden tai liiketalouden tutkinto. Työ sopii mainiosti uraansa aloittelevalle henkilölle ja tuemmekin kasvuasi urapolullasi kohti hankinnan ja logistiikan ammattilaisuutta. Olet ehtinyt kerryttämään käytännön työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä 1–3 vuoden ajalta esimerkiksi kesätöiden ja harjoitteluiden myötä. Omaat hyvät IT-taidot ja työskentelet sujuvasti suomeksi ja englanniksi sekä hallitset vähintään ruotsin kielen perusteet. Ruotsin kielen osaaminen luetaan eduksi.
Toivomme, että omaat hyvät vuorovaikutus- ja tiimitaidot ja sinulla on jatkuva halu kehittää omaa osaamistasi ja yrityksen toimintaa. Toimeen tarttuvan työskentelyotteesi ja hyvien asiakaspalvelutaitojesi ansiosta parannamme jatkuvasti asiakastyytyväisyyttämme.
Tarjoamme monipuolisen ja kiinnostavan työn kotimaisessa vakavaraisessa yrityksessä kasvavalla toimialalla. Saat työhösi kattavan perehdytyksen ja tukenasi on koko muu ammattitaitoinen toimitusketjutiimi. Tuemme ammatillista kehittymistäsi tarjoamalla monipuolisen tehtäväkentän sekä mahdollisuuden vahvistaa osaamistasi erilaisin koulutuksin. Kokoaikaiseen ja vakituisen työsuhteeseen reiluilla työehdoilla meillä kuuluu joustava työaika ja etätyömahdollisuus, tavoitepalkkiojärjestelmä sekä työn vastapainoksi mm. kulttuuri-, liikunta- ja hierontaedut sekä työsuhdepyöräetu. Tehtävän palkkahaarukka on noin 2700–3200 €/kk kokemuksestasi ja osaamisestasi riippuen.
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi 2.6.2023 mennessä alla olevan linkin kautta. Käsittelemme hakemuksia ja kutsumme hakijoita haastatteluihin jo hakuajan kuluessa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Kehitysjohtaja Tarja Munyue, puh. 040 671 9625 arkisin klo 8–16.
RATKAISUTOIMITTAJA POHJOLAN EKOLOGISIIN KIINTEISTÖIHIN. Chiller on kotimainen, Suomen johtava lämpöpumppu- ja jäähdytyslaitevalmistaja. Pääkonttorimme ja tuotantomme sijaitsevat Tuusulassa. Aluetoimistomme sijaitsevat Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Kuopiossa. Lisäksi yrityksellä on toimistot Ruotsissa ja Virossa.
- Yhtiö
- CHILLER
- Rooli
- Hallinto
- Sijainnit
- Chiller Tuusula
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen

CHILLER LYHYESTI
Ratkaisumme ovat energiatehokkaita kokonaisratkaisuja jäähdytys-, lämmitys- ja energiatarpeisiin. Toimintaperiaatteemme on toimia paikallisena asiantuntijana ja asiakkaamme apuna hankkeen kaikissa vaiheissa. Keskitymme suunnittelemaan optimaalisen ratkaisun kohteen vaatimusten ja sille asetettujen rajojen puitteissa. Chiller on osa suomalaista Koja Groupia.
Chiller Tuusula
YHTEISTYÖLLÄ JA ASENTEELLA
Koja Group tarjoaa mahdollisuuksia niin kokeneille ammattilaisille kuin tulevaisuuden osaajille. Kokemuksen yhdistyessä innovatiiviseen ajatteluun saamme aikaan parhaat ratkaisut. Meitä yhdistää halu tehdä työmme laadukkaasti, vastuullisen perheyrityksen arvoja kunnioittaen.
Uskomme, että osaava henkilöstö on tärkein voimavaramme kansainvälisessä ja jatkuvasti kehittyvässä liiketoimintaympäristössä.
KOJA GROUP yrityksenä
Koja Group tarjoaa asiakkailleen älykkäitä ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja laivoihin ja kiinteistöihin sekä puhallinratkaisuja teollisuuteen.
Perheyhtiön vastuullisella otteella toimivaan konserniin kuuluvat emoyhtiö Koja-Yhtiöt Oy:n lisäksi Koja Oy ja Chiller Oy sekä näiden tytäryhtiöt ja toiminnot Suomessa, Ruotsissa ja USA:ssa.
HANKINTA- JA LOGISTIIKKA-ASSISTENTTI
Haluatko kehittyä hankinnan ja logistiikan ammattilaiseksi suomalaisessa energia-alan kasvavassa organisaatiossa?
Hakemuslomakkeen lataaminen